Helsinki – Kiireen, egoilun ja kyrpiintymisen pyhättö

Nouse, syö, suihku ja pysäkille. Kello juoksee, minä en. Oletan bussin olevan myöhässä, niin kuin se onkin – 2minuuttia. Pysäkillä odottaa jos jonkinmoista kulkijaa ja kukaan ei hymyile. Puolet odottelijoista katsovat tyhjällä katseella tietä ja kuuntelevat vanhempiensa hautajaisnauhoitetta. Pari hieltä haisevaa rännikonkaria kuikuilee bussia, joka vie heidät taas hakemaan päivän annosta pitämään suonet tyytyväisinä.  Minä kuulun näihin luuripäihin, tosin kuuntelen Jaajon ja Perälän perseilyä pieni hymynkare suupielessä. Tuntuu, että teen jotain laitonta, sillä hymyni saa aikaan vain tuijottavia katseita.

Astun bussiin – ei vieläkään hymyä kenenkään naamalla. Kuskikin hoputtaa ihmisiä toimimaan nopeammin, koska olemme myöhässä aikataulusta. Tekisi mieli kävellä käsillä bussin toiseen päähän, sillä silloin saisin edes huijattua aivojani, että joku hymyilee. Kaikki istuvat ikkunapaikoilla ja KAIKKI käytäväpaikat ovat suomalaiseen tapaan kuuluen tyhjinä. Nyt alkaa mielenkiintoinen peli: kenen vieressä maltan istua 4 minuuttia kestävän bussimatkan? Hieltä haisevia narkkeja välttelen ainakin, kauniit tytöt ovat asettaneet laukut niin, ettei kukaan varmastikaan uskaltaisi mennä kysymään voisiko istuutua viereen. Valitsen kyrpiintyneen näköisen mummelin ja samaan aikaan Jari-Juha-akseli heittää radiossa settiä, jolle en voi olla nauramatta. Tukahdutan sen kuitenkin leveäksi hymyksi, koska tunnelmasta päättelen kaikkien surevan holokaustin uhreja. Istun mummelin viereen, joka katsoo minua, pudistaa päätään ja liiskaa itsensä ikkunaa vasten kaikilla ryppyjen lahottamilla voimillaan vain sen takia, ettei kyynärpäämme vahingossakaan koskettaisi toisiaan.

Sama peli toistuu metrossa. Valitsen nyt keski-ikäisen naisen, joka on valloittanut vieruspaikkansa setelin kokoisella pikkulaukullaan. Kysyn voisiko viereen istua. Vastaukseksi saan laukunsiirron ja Ron Jeremyn meisselin, joka alkaa kasvaa työikäisen naisen otsasta nopeammin kuin Jaakon taikapapu satukirjassa. Ei mitään sanoja, yksi vittumainen mulkaisu ja tamppoonilompakon väkinäinen siirto penkiltä syliin. Kiitos.

Koulupäivän jälkeen päätän jäädä Helsingin keskustaan katselemaan itselleni jotain, jolla voisin kylmenevän syksyn aikana pitää itseni lämpimänä. Kävelen kävelytiellä ja säikähdän kuin käyneitä pihlajanmarjoja nauttinut varpunen aukeavaa ovea, kun kokovartalokondomiin ja vauhtilaseihin pukeutunut egoboostaaja vilahtaa kainaloni alitse kymppitonnin munamankelillaan. Näitä ihmisiä muuten on Helsingissä paljon. He pyöräilevät töihin, vaikka matkaa olisi vain sata metriä, purkavat pyöränsä osiin, lukitsevat osat työpaikan vintille ankkuriketjulla ja kävelevät koko helvetin päivän kypärä päässä työpaikallaan. Tämä kaikki vain sen takia, että kaikki näkisivät heidän olevan vihreämpiä, urheilullisempia ja reippaampia kuin muut kollegansa. Tätä sitten epäurheilijamaisemmat einesplösöt kompensoivat kuuluttelemalla vievänsä koko suvun vaatteet vaatekeräyksiin, päivittävät Facebookiin koskettavia kannanottoja pakolaisten huonoista oloista, sekä syövät työpaikallaan vain luomuparsakaalia ja levämaitoa. Kotona he sitten syövät haineväkeittoa ja pakastepizzoja kolmen ihmisen edestä. Nuoremmat ottavat puolestaan joka päivä uusia kuvia salilla uusissa strechypöksyissään ja salin jälkeen tietenkin terveellisistä ruoistaan, joilla ei pitäisi edes koditonta kengänkiillottajaa kylläisenä. 

Kaupungilla kävellessäni näen myös hämmästyttävän määrän huomionkipeitä, keskenkasvuisia teinityttöjä farkkushortseissaan, joita itse miellän ennemmin anustapeiksi kuin vaatekappaleiksi. On syyskuu ja lämpötilat pyörii +10 hujakoilla. Mietin vaan, että ovatko nämä tytöt pakastamassa ulosteitaan lama-ajan varalle, vai ovatko he sittenkin töissä vastaan tulleen ketjukeisarin alaisuudessa, jolla on muumeista tuttu silinterihattu päässään. No mikäs minä olen heitä tuomitsemaan, toteuttavatpahan itseään muiden 80 000 samannäköisen teinin kanssa. 

Kaiken tämän jälkeen kyrpiintymiseni eskaloituu lähikauppani liukuovilla, kun 12-v pojannulikka pyöräilee melkein päälleni. Ja kyllä, hän pyöräilee kaupan sisältä ulos egojopollaan. Jo toinen säikähdyksestä johtunut, Crank-leffasta tuttu adrenaliiniyliannostus iskee tälle päivälle. Päätän päiväni litralla jäätelöä ja Escape Plan-leffan merkeissä. Vitun Hesa.